Jostain syystä mä en oo yhtää sekasi, vaikka mun pitäs. Samaan aikaan oon tahtomattani sekasi.

Nönnönnöö lähti tunteroinen sitte. Mä ikävöin sitä kaihoisasti - silleen "vuonna -69 Woodstockissa" -tyyliin, vaikka mä tiedän sen palaavan taas huomenna.

Mä tiedän, etten tiedä, mitä haluan. Toisaalta en tiedä, tiedänkö. Ja tiedän tietäväni. Ehkä.

Mä mietin, tuleekohan Nönnönnöö taas huomenna, vaikka tiedän sen tulevan. Mielessäni piirrän huomisen identtiseksi tän päivän kans, vaikka mä tiedän ettei se tuu oleen alkuunkaan samanlainen. Se tulee oleen kuin tää päivä, mutta täysin erilainen; joka tapauksessa juuri tämän päivän kaltainen - kaikki on uutta, mutta silti jälkikäteen ennalta-arvattavaa.

Tää on kevyttä, mutta merkityksellistä.

Tää on huoletonta, mutta tärkeää.

Tässä on kaikki ainekset samassa sopassa, mutta mikään ei yhdisty mihinkään. Syy ja seuraus eivät kohtaa, vaikka molemmat ovat läsnä ja tiedän, mihin mikäkin kuuluu rationaalisesti ajateltuna.

Syyt ja seuraukset eivät kohtaa.

Tajunnan kapasiteetin ylittävä määrä kaikkea.

Jokainen solu mussa toivoo, et Nönnönnöö tulee taas huomenna, mutten pety, vaik se jättäis tulematta.

Mä petyn, jossei se tuukkaan, vaikken ees toivo sen ilmestyvän mun ovelle.

Alitajunnassa tää kaikki on absoluuttisesti järjestyksessä; kirjaston täti on hyvin vihainen. Mut ku alan ajatteleen asiaa, ni tää on kuin Rubikin kuutio, jossa ei saa ite päättää, mitä kylkeä pyöräyttää. Saati sitten, mihin suuntaan.

Eikä oikeastaan edes sitä, pyöräyttääkö.

Aistimukset, tietoinen ajattelu, alitajunta. Se on mun kokoonpano. Jokainen tekijä toimii itsenäisesti, vaikka vastaanottaaki jatkuvasti vaikutteita toinen toisiltaan.

    -Tää on mahtavaa, aistimukset hehkutti.
    -Hei, tää muuten on mahtavaa, tietoinen ajattelu komppasi.
    -Pöljä, se on mahtavaa ajattelemattakin, alitajunta töksäytti nostettuaan päänsä kaislikon seasta.
    -Hei niimpä, tää on mahtavaa, aistimukset hehkutti.
    Sit ne riitelee vitusti, vaikka kaikki onki asiasta samaa mieltä. Alitajunta heittelee kattiloita, aistimukset käy röökillä rauhottumassa ja tietoinen ajattelu itkee sängyn alla.

Mä pelkään, ettei Nönnönnöö tuukkaa huomenna; upotan pääni tyynyyn hymyillen, täysin tietoisena siitä, mitä huominen tuo tullessaan.

-Ote Pohjanmaan Pohatan puhelinmyyntioppaasta.